30/11/2010

tauti takana


Menot ja meiningit vievät taas. Pikapostiviikkoja tiedossa, taukopäiviäkin. Mutta kuvausinto olisi nyt kohdillaan.

27/11/2010

hyvää menoa


Saattelin hetki sitten ihanan vieraan bussille. Hannan. Tapasimme ensimmäistä kertaa eilen Stockan kellon alla ja siitä käppäilimme Punavuoreen päin ja katselimme pienen siivun kaupunkia ankarassa viimassa, kahvikaupassa poikkesimme ja sen semmoista, ja juttu luisti juuri niinkuin pitääkin. Ja kuin tilauksesta - tiedättehän kun vieraalle aina haluttaisi näyttää jotain sympaattista ja viehättäävää kotikaupungistaan – saimme täydellisen hurmaavan wanhan ratikan, siellä oli sellaiset ûber-söpöt himmeät hehkulamputkin, valo ihan kuin vanhemmanpuoleisesta elokuvasta. Illalla simppeliä ruokaa ja juomaa ja, ah, lisää niin mukavaa juttelua. Zappakin nautti tilanteesta.

Nyt tässä vähän tiskailen ja laittelen hyvät herkut rakastetulle. Hän saa pizzan lisäksi luvatun siivun eilisestä mutakakusta. Ja pusun, monta. Meillä molemmilla on paljon tukkaa.

Illallakin tapahtuu. Doom-keikka, Electric Wizard Nosturissa. Tykkään uudenlaisista tilanteista. Vaikka en missään heavy-musiikissa ihan kotona olekaan, niin tuo painostavan hidas tempo minua viehättää. Jännää!

25/11/2010

ja taas mainostetaan


Aamupäiväkävelyltä palatessani meinasin kävellä postilaatikon ohi, tai en mitään meinannut, vaan ihan talssin reippaasti ajatuksissani ohi. Rastas vissiin mielessäni, no kuiva ja puhdas nenäliina ainakin. Kotiavainta taskusta kaivaessa jäin kuitenkin miettimään, että jotain unohtui. Rämmin takaisin laatikolle – ja kas, Toastin Joulu! – katalogi, jota en ollut osannut edes odottaa. Eikä yhtään laskua, hyvä. Jäykkäjalasta huolimatta vinttauduin portaat ylös varsin vauhdikkaasti. Moikkasin naapurin vähän huolimattomasti postipinkka kainalossani, onneksi ei useinkaan tarvitse jäädä jaarittelemaan (tämä ei entisessä kodissa olisi onnistunut, silloinen naapuri oli oikea verenimijä ja minä aivan liian kiltti), huomioin kuitenkin tyylikkään duffelinsa.

Ja taas minua melkein nolottaa, mutta samalla riemastuttaa ja innostaa, tämä Toast siis. Riemastuttaa. Mutta tämän hehkutus vähän mietityttää. Onhan tämä jo ihan tuttu juttu, mutta minä en vaan kyllästy. Tässä on jouluestetiikat niin kohdillaan. Olen vähän väliä tuijottanut noita kuvia kovasti ihastellen.

Ja muutenkin on tunnelmissani kehumista. No on jo aikakin! Illaksi on hyvää tiedossa rakkaimman ja yhden uuden ihmisen kanssa.

24/11/2010


Tänään oli:

~parempi aamuolo

~mustarastaan mysteeri omenapuussa

~kahvihetki ja teehetki ja teehetki jjjaa teehetki

~terveempi vointi viheliäisenä paukkaavasta yskästä huolimatta

~Haruki Murakami

~kahden maistuvaisen vuokaleivän leivonta

~tuoksu (hui, kirjoitin ensin virheellisesti että tuksu!)

~Pispalan tädiltä saadun järkälemäisen jugend-kirjan selailutuokio

~piinaava suklaanhimo ja liian kylmä Fazerin Sininen

~mieheltä saadun täydellisen kukkakimpun huoltotoimenpiteet

~samat kynttilät kuin eilenkin

~raha-ahdinko

~ihan jumalaton viima ja väärät käsineet

21/11/2010

much better day


Päivän tapahtumat johtivatkin siihen, että tänään nukahdan niin kovin onnellisena. Taudin oireetkin pikkuisen kai lempenemässä.

Mulla on ainakin yksi todella suurenmoinen onnen aihe.

Ja sitten tätä kuuntelin.

20/11/2010

oon


~niin pahalla tuulella, etten jaksa ku ranskalaisia viivoja ja huolimatonta kirjoitusta

~itkeny ja nukkunu

~ja syöny eilistä linssikeittoa, joka on kyllä hyvää, maustunutta, mutta silti siinä on eilisen ruoan surullinen tunnelma. Piristin sitä, tai siis itseäni, murentamalla vuohenjuustoa joukkoon.

~nähny epätodellisia unia ja hikoillu

~levänny eri paikassa ku normaalisti ja siinä oli hyvä valo ja muutenkin mukavampi

~ikävöiny

~pyykänny neljä koneellista

Röhä on labiili.

19/11/2010

keskeneräinen ajatus


En oikein osaa sanoa, millainen on suhteeni kuvaan. Tai osaisin minä jotain pintapuolista. Halukas se ainakin on. Siihen nähden, kuinka tärkeitä kuvat minulle ovat, en osaa kunnollisen analyyttisesti selvittää itselleni tuota taikaa, mikä kuvissa minua vetää puoleensa. Ehkä ei tarvitsekaan.

Minulla on vahva visuaalinen muisti. Se on tärkeä juttu minulle. Se mitä verkkokalvoilleni heijastuu, jää helposti mieleeni. Tai ehkä minulla on vain tapanani jäädä katsomaan jotain juttua hetken verran pidempään. Ympärilläni liikkuu, mutta mieleni tallentaa still-kuvia. Voi tietenkin olla, että monen mielestä näen ja muistan epäolennaisen. Itselleni ne mieleenpainuvat näkymät ovat kuitenkin järkeenkäypiä, ja jos ei järkeen, niin tunteeseen ainakin. Se monesti riittää.

Katselen ahnaasti ja mielestäni aika tarkastikin, vaan en mitenkään tietoisesti paina asioita mieleeni, ne vain tallentuvat sinne. Näinhän se menee. Mutta sitten taas, eihän sitä kaikkea näkemäänsä muista. En tarkoita, että minulla olisi mitään erityisiä näkijän kykyjä. Juuri nyt toivoisin, että olisi! Minä olen nimittäin laittanut huulirasvan täällä johonkin, ja nyt huuleni huutavat voitelua, mutta en kykene millään kaivamaan muistini sopukoista sitä näkymää, kun Skottilaisen viskihuulirasvapurkkini laskin johonkin käsistäni. Jos minulla olisi autistisen tarkka näkömuisti tätä sietämätöntö huulien kirvellystä en kaiketi joutui nyt kärsimään.

d u b l e t t i


Postini kuvat eivät ole tänään näin uhkeat, kesäiset ja juhlallisen pinkit nuhasta punoittavan nenäni  kunniaksi. Eivät oikeastaan ollenkaan siksi, vaan ihan OIKEASTI iloisesta syystä – mieleni tekee juhlistaa riemastuttavaa yhteistyötä Piilomajan Katin eli Violetin kanssa laittamalla tänne jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja mehevää väriä, pikkukengät ja ilmapalloja. Meillä on nyt yhteinen blogi, Dubletti. Avajaisia vietetään tänään. Työnjakomme on se, että minä kuvaan ja Kati kirjoittaa. Tervetuloa Dublettiin!

~~~

Today is a festive opening of a new blog-baby which is a co-operation of me and Kati aka Violet from Piilomaja . I take the photos and Kati writes. Texts are only in Finnish, but you all are warmly welcome to enjoy. Baby's name is Dubletti. Hurrah!

18/11/2010

vaan kun ei


Minun tekisi ihan hirmuisest mieli kuumaa ja vahvaa keittoa. Tai jopa jotain tujakampaakin ruokaa, jotain joka MAISTUISI. Vaan en jaksa keittää. Olisipa lähellä joku paikka, johon voisi mennä tällaisena rähjäisenä ja tilata höyryävän keittokupin. Ei tässä lähellä ole mitään, tai on, mutta vain pizzerioita ja todella ankeita baareja löytyy pari. Hengittelen kuivan suuni kautta ja jo aika malttamattomana odotan flunssan poistumista vetelästä vartalostani. Kaupan tölkkikeitosta voisi maustamalla saada jotain... Ikävä on jo myös hyvien ihmisten ilmoille. Monenlaista asiaa malttamattomana odottelen.

17/11/2010

humming a song without a voice



Pidän tästä laulusta paljon, suomenkielisestä versiosta nimenomaan. Siitä tulee lapsuuden tunnelmia mieleeni, keltaisen Volvon takapenkki ainakin. Silloin en kyllä yhtään ymmärtänyt mitä laulussa sanottiin, hyräilin vaan mukana, kun melodia tuntui hyvältä, kuten tuntuu edelleenkin. Tiedän mitä laulan seuraavan kerran karaokessa. Lähipäivinä en kuitenkaan laula yhtään mitään. Kurkussani on julma kipu, kuin joku olisi pistänyt minut nielemään ruusunvartta. Vaikka minä olenkin enimmäkseen myönteinen ihminen, on minusta silti varsin luontevaa hoilottaa toisinaan "hyvästi jää, on vaikeaa...". Asioiden myönteiset ja kielteiset puolet näyttäytyvät hyvin usein samanaikaisesti.

16/11/2010

****



Aamulla nättiä säätä ja hii-mieltä aiheuttavaa sähköpostia. Kamera kaulaan. Kipaisu levykauppaan, josta pari uutta äänilevyä. Pullakahvit Hakaniemen hallissa. Kirpputorin ilmaislaarista pari vanhaa tietosanakirjaa, joissa pikavilkaisulla hauskaa tietoa ja kauniita kuvia. Nyt lepään hetken ja kuuntelen hankintojani. Kurkkua riipii karhean kuiva kipu.

Timber Timbre

15/11/2010

kaksin



Sunnuntaisin aamiaiset ovat parhaita, koskapa olemme kaksin.

~~~

Sunday breakfasts are always the best. Face to face, me and my sweetheart.

13/11/2010

hyvää viikonloppua, dears! - happy weekend, kalliit!



Tunnerintamalla tasaantunutta, eli päiväkirjamerkinnät liikkuvat edelleen emootioiden alueilla. Kainoa hymyäkin jopa naamataulullani havaittavissa. En ole ihan varma, kuuluuko suurin kunnia mieleni piristyksestä rakkaalleni, joka osaa tiukan paikan tullen sanoa oikeat sanat tarvittavalla vakuuttavuudella, arvostamallani analyyttisyydellä sekä rauhallisuudella vaiko lyhytvihaiselle itselleni. Minä kunnioitan ja ihailen tuota miestä. Toisaalta hyvät sanat menisivät ihan hukkaan, jos en kuuntelisi ja alkaisin änkyröimään vastaan. Yhteistuumat on hyvä homma, sanoisin. Ja tiedossa on mukavaa ja minulle vähän jännittävää lauantaille.

Viettäkää tasapainoinen ja lempeätunnelmainen viikonloppu!

12/11/2010

ärhäymä



Itsereflektioposteille ei loppua näy. Suorastaan jo odotan, että osaisin avata pääni sisäisistä liikkeistä muutakin sanottavaa kuin että millä mielellä tänään (sillä kyllä siellä vielä muutakin liikuu kuin tunnemylläkkää). Blogini alkaa olla pian kiinnostavuudessaan sääennusteen luokkaa – minun kategoriassani siis nihil nihilum, ei mitään. Ihan kuin en muusta enää osaisi kirjoittaakaan kuin tunnetiloistani. On niin vahva meininki koko ajan päällä että!

Tänään vuorossa kielteiset tunteet. Voi helevetti – siinäpä päivän päällimäisin sanaparini. Oi turhauman määrää, tuskastunutta ähinää ja voimain pakoa typerien asioiden ja ihmisten edessä! Aamu kotona oli vallankin leppoisa ja mukava, huvittavakin paikoitellen, enpä arvannut että näin voisi tuulet kääntyä. Kuvat päivän mielekkäältä puoliskolta.

Syyttääkö ärhäymästä hormonitoimintaa vaiko ulkoisia tekijöitä? Vaikea sanoa, saavat yhteissyytteen. En normaalioloissa ole ihan-sama-tyyppejä laisinkaan, mutta tänään taisin päästää suustani tuonkin katkeramielisen ja kylmäkiskoisen lausuman. Toivottavasti naamallani ei sentään ollut ihan kauhean jähmeä ilme! Kyllä minä enimmäkseen ihan kiltti olin, asiallinen olin ainakin. Välillä piti vaan puuskuttaa luotettaville ja ymmärtäväisille, tai ihan vaan yksin vetäytymispaikoissa. Kirosanoista tykkään.

Ärsytyksen aiheita olivat: hitaus, huomioon ottamattomuus, homman toimimattomuus, ihmisten mielikuvituksen puute, silkka tyhmyys, asiat väärässä paikassa, järjettömät ideat (eivätkö ne ole ihan parhaita? - eivät tänään), kiire, aikuisen avuttomaksi heittäytyminen, urautuneet ajatukset, korostunut kontrollin tarve, nälkä, ahtaus, riskien pelko... Joillakin on taipumus tehdä asioista niin saamarin hankalia, ja vielä ääneen tuskailla itsekehittämiensä hankaluuksien vuoksi. Sitähän sitä itse kukin toisinaan, mutta tänään olin ankaralla tuulella, enkä pystynyt tai halunnut olla ymmärtäväinen.

Sääennusteesta vielä. Mitä helvetin merkitystä sillä on, mikä on seuraavan päivän sää? Sehän on mikä on. Minulle passaa parhaiten italialaistyyppinen mentaliteetti. Mennään kun ehditään ja pusut annetaan aina. Jos on ihan paha myräkkä, mielestäni kaikki voivat odottaa. Ihan vaan mahdollista lumen tuloa ja Valtion Rautateitä ajattelin. Tämä ei liity millään tavalla tämän päivän kiukkuun. Kiivastuin vain tässä kirjoitellessani ja ajatellessani suomalaisten tapaa ennakoida, päivitellä ja huolehtia kaikkea mahdollista. Mieluummin jos keskittyisimme olemaan käsillä olevassa hetkessä tolkusti, mukavasti ja hankalaksi heittäytymättä.

Se on hyvä muistaa, että rauhaisan kuoreni sisäkehillä vaikuttaa myös pieni draamakuningatar ja liioittelu on minusta yksi suurimmista huveista. Mutta olin minä pipo tiukalla tänään, voi elämä!

p.s. Mullapa on kaksi uutta hienoa palmikkoneulepipoa, työkaverini neuloi, harmahtava beige ja hailakan sininen. JEE! Nää ei kiristä yhtään.

~~~

In other words, I was very pissed off today. But the photos are from my serene morning moments before the crazyness.

10/11/2010

levännyt ja rauhallinen



Jos eilen oli pienesti harmimieltä, niin tänään ei vähääkään. Loskaa on ja valottomutta vallankin, mutta nekin menee, kun on hyvin levännyt ja muitakin tyytyväisyysasioita elämässä. En leiju euforiassa, on vaan leppoisa ja mielekäs olo, ja hyvyydet ajatuksissani päällimäisenä. Sain harmiasiat sujahtamaan omaan arvoonsa, ja mielessäni on taas monta armeliasta ja eilistä viisaampaa ajatusta.

Näin viime yönä kutkuttavan mukavaa unta, heti herättyäni luin ihanuutta viestistä, levysoittimeen oli laittaa uutta kiinnostavaa musiikkia (siitä myöhemmin) sekä sen perään aina niin mahtavaa Department of Eaglesiä. Pakastimesta kaivoin leivän jo aamutuimaan uuniin lämpenemään. Lämmin leipä on minusta yksinkertaisuudessaan kovastikin mahtava juttu.

Eikä siinä vielä kaikki, aamukävelyltä palattuamme postilaatikossa oli kauan kaipaamani Toast Home, ja se on ihan just eikä melekeen mun makuuni. Tuntuu ihan pelleltä vouhottaa kaupallisesta katalogista näin, mutta minulle käy Toastin kanssa aina niin, että suunnilleen unohdan selaavani myyntiluetteloa. Sen estetiikka yksinkertaisesti on vaan niin tenhoavaa. Siis, mikäpä tässä! Minähän itse asiassa pidän hämärästä. Märästä en kyllä edelleenkään.