27/05/2010

*****



Tänä päivänä viisi tähteä niin ilossa kuin surussakin.

Myöhemmin lisättyä: Kaiken lisäksi jo muutenkin rajaton musiikkirakkauteni on laajennut varsin hämmentäville poluille. Kuuntele!

Ja sitten vielä sellaistakin, että kotini on uusimmassa Toivekoti&Puutarha -lehdessä. Nyt täällä tosin näyttää jo aika erilaiselta. Mutta hyvin hauska on katsella kotiaan lehden sivuilla. Ja tuo päivä, jona juttu tehtiin, oli hauskista hauskin.

24 comments:

  1. Hymyilen. Viisi tähteä on aika paljon.

    Niin ihanat sävyt taas kuvissasi. Jotain rauhaa...

    ReplyDelete
  2. Ihana valo. Huikea sininen. Päivääsi on mahtunut paljon.

    ReplyDelete
  3. Piti kehaista kaunista maljakkoa, mutta sitten luin viisi tähteä surua, joten en osaa nyt sanoa mitään. Paitsi, että kävin täällä ja ajattelen sinua.

    ReplyDelete
  4. Sen on täytynyt olla erityinen päivä.
    Kiitos taas näistä kuvista.

    ReplyDelete
  5. Hanna, minäkin hymyilin, mutta itkin myös. Ihan vuoristoratapäivä. Kuvien rauhasta – olen koittanut kaikin tavoin rauhoittaa päiviäni ulkoisillakin merkeillä. Meinaa silti vaan mennä vaan rauhattomaksi. Onneksi mulla on töitä enää vain viisi päivää, ja sitten alkaa loma.

    Outi, minun eteisessäni muuten on aina aamuisin kaunis valo.

    Liivia, tokihan maljakkoa kehua saa :) Eihän se vähennä surun arvoa. Mun päivissäni menee nyt tasa-arvoisesti rinta rinnan maljakot ja surut ja myös hämmentävät onnen tunteet. Luultavasti joskus teinarina ollu viimeksi näin ristiriitaiset tunteet.

    Piilomaja, oikeastaan päivä oli likimailleen aika tavallinen, sain sen vain aloittaa todella ihanasti, mutta sitten taas lopettaa itkien. Välissä perin tavallista taapertamista.

    ReplyDelete
  6. Sitten se olikin ihan Kummelimainen normi-päivä;-) No ei vaan.

    Ai teinifiiliksiä? Joskus kaipaan vuoristoratatunnelmia. Tuntuu niin usein ettei mikään tunnu miltään ja sitten pitää kiipeillä puissa että tuntuisi.

    ReplyDelete
  7. Oi se normipäiväsketsi oli niin hyvä :) No ihan sellainen eiliseni ei ollut, ha. Mä tässä laittelen sulle viestiä, kunhan joudan, ja kertoilen lisää. Mää en oo muuten kiipeilly puissa ihan kamalan pitkään aikaan. Tasapainottaiskohan se tätä tunteiden villiyttä.

    ReplyDelete
  8. Simply amazing!
    Hope you are getting better..

    ReplyDelete
  9. Kaunis, kaunis blogi! Sielun ja mielen ravintoa. Aito ihminen takana. Kaikkea hyvää sinulle!

    ReplyDelete
  10. Vau, pitääpä katella lehteä. Ihana että iloa noin paljon, mutta että suruakin...

    ReplyDelete
  11. Kiitti vinkistä. Pitää pyytä jonkun ostamaan mulle se lehti suomesta.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    ReplyDelete
  12. OO, nyt se sitten on. Täytyy painella heti lehtihyllylle:)

    ReplyDelete
  13. Kauniit kuvat,viiden tähden arvoiset nekin. Täällä on ollut ehkä kolmen tähden iloa ja kolmen tähden ärtyneisyyttä..hmm.
    Tänään pitääkin koluta lehtihyllyä! :)

    ReplyDelete
  14. Vau, täytyypä etsiä lehti käsiin. Niin kaunista näissäkin kuvissa, että enpä ihmettele, että kotisi on päätynyt lehteen :)

    ReplyDelete
  15. Kauniit kuvat, ja tykkäsin kovin lehtijutusta. Pitihän se heti napata kauppareissulla mukaan :)

    ReplyDelete
  16. Mutta hyvänen aika, onpa nimi lehdellä;-)
    Juttu olisi kiva nähdä/lukea!

    ReplyDelete
  17. Anonymous, still feelimg like a rollercoaster, but I know I'll be better slowly.

    adeliina, kiitos kauniista sanoistasi!

    Thilda, lehtihyllylle vaan :)

    mizyéna, minäkin voisin lähettää, voitais tehä vaikka jotku vaihtarit, jos et oo jo ehtinyt "tilausta" tekemään. Jos haluat, laita mulle emailia: prettygingham@gmail.com. Mutta lähettäminen menee kyllä ens viikkoon, sillä kaikki energiani menevät töiden lisäksi hautajaisten jäejestelemiseen ennen ens keskiviikkoa. Ja sit mä varmaan nukun kaks päivää.

    Liivia, joko painelit :)?

    niina, ei kolme tähteäkään ihan huono oo! Tosin ärtyneisyydessä ei ole oikein mitään kivaa. Kiitos ihanasta kuvakehusta. Itsellä taas hankaluuksia pokkarin kans saada mitään itseäni ilahduttavaa.

    Kirjailijatar, tämän blogin myötä minua pyydettiinkin lehteen.

    Piilomaja, tuota lehden nimeä minäkin aina päivittelen. Suora suomennos ruotsista. Minä olen tässä jossain vaiheessa, kun ehdin, ottamassa jutusta kuvia ja voin postaillakin mahdolliesti. Tai jos haluat, lähetän lehden sulle :)

    ReplyDelete
  18. you've got some very pretty blue vases

    ReplyDelete
  19. Näin jutun, ja oikein onnistunut olikin. No lukea en kehdannut, kun kaupan hyllyllä katsoin. Kotisi näytti yhtä ihanalta kuin todellisuudessakin, hyvät oli kuvat!

    Lehdessä oli muutakin kivaa, ansaitsisi tosiaan paremman nimen ja kannen, ilman sinua en olisi ikinä tuon lehden olemassaoloa edes huomannut.

    ReplyDelete
  20. Wishing you a great weekend!
    hopefully we will see more posts of yours during the weekend..

    ReplyDelete
  21. I do not read or write Finnish, however I do adore your photos, and sense of style. Très européenne!

    Also, sincere condolence of your recent loss.

    ReplyDelete
  22. Hetihän se kauppaan oli juokseminen ja ostaa lehti, jossa kotisi oli. Kaunis ja aivan ihastuttava värimaailma kodissasi.

    ReplyDelete
  23. Pitääpäs kipaista kauppaan siis vaikka just olin ostanut roppakaupalla lehtiä. Olen taas suomalaisten lehtien ulottuvilla, ihanaa!

    ReplyDelete
  24. Vihdoin pääsin tänään lehden noukkimaan kaupasta, kaunista katseltavaa ja kivaa luettavaa oli juttu!

    ReplyDelete